Sosiaalitoimen budjetin alimitoitus on kunnissa yleinen ilmiö.
Budjettikuria vaaditaan yleisesti, mutta siitä huolimatta tietoisesti tehdään alimitoitettuja budjetteja. Liekö hommassa mitään järkeä?
Käytännössä homma hoituu siten, että alimitoituksen kanssa eletään ja samalla toivotaan, että jostain muualta säästyy sattumalta jotain, jolla alimitoitusta peitetään. Jos tämä ei onnistu, niin sitten hampaat irvessä revitään joltakin, joka ei pysty vastustamaan. Seurauksena on mielipahaa, toraa ja heikoimpien osuus on entistä heikompi.
Miten tästä kierteestä päästä eroon? Mielessä on seuraavanlainen toipumisohjelma:
- Nostetaan kissä pöydälle ja tutkitaan missä hallinnon osissa on tehty alimitoitettuja budjetteja.
- Tehdään alimitoituksien poistamisohjelma.
- Järjestetään seuranta ohjelman toteutumiselle.
- Toistetaan käytäntö seuraavalla budjettikaudella
Asia on hoidettava luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden yhteistyöllä, koska sitä kautta on mahdollista päästä tässä asiassa eteenemään. Tunnuslause on “Lopettakaamme budjettihölmöily”.
